Avainsanat

Karppaus ja oikeiden rasvojen syönti

14.10.2011 07:39, päivitetty 14.10.2011 10:09 - Mika Luosujärvi

Karppaus ja oikeiden rasvojen syöntiKarppaus on lyhyesti ruokavalio, jossa suuri osa kaloreista saadaan proteiineista ja rasvoista. Alakarppaajien eri koulukuntia yhdistää periaate, jossa ruokavaliosta saatavan hiilihydraatin osuus on pienempi kuin virallisten suositusten mukainen ohje.

Karppaajan kannattaa olla kuitenkin tarkkana laihduttaessaan, sillä vähähiilihydraattisen ruokavalion vakavammin otettavia haittapuolia on lisääntynyt tyydyttyneen rasvan ja kolesterolin saanti. Olisikin hyvä tietää, minkälaista rasvaa suuhunsa laittaa. Esimerkiksi transrasva on kovetettua, tyydyttymätöntä rasvaa, jota on muun muassa rasvaisissa maitovalmisteissa, lihassa ja elintarvikkeissa, joissa käytetään kovetettua tai osittain kovetettua rasvaa.

Transrasvojen välttäminen on Suomessa suhteellisen helppoa, koska elintarviketeollisuudessamme käytetyt margariinin kovetusmenetelmistä ei synny transrasvoja. Tyydynyttynyttä rasvaa on sen sijaan vaikempaa välttää. Useissa tutkimuksissa on todettu, että tyydyttyneellä rasvalla on epäsuotuisia vaikutuksia aivoihin ja muistitoimintoihin. Tiedetään, että tyydyttynyt rasva lisää valtimoiden ahtautumista ja diabeteksen kehittymisen riskiä. Molemmat sairaudet ovat aivoillekin epäterveellisiä.


Karppaajan kannattaa välttää runsasrasvaista lihaa, erityisesti pekonia. Porsaan ja naudan tilalla tulisi olla mieluummin siipikarjan lihaa tai mereneläviä.

Ajankohtaiset terveys- ja hyvinvointiuutiset suoraan sähköpostiisi nyt kerran viikossa!


Lähde: Rasvatieto.fi

Lue lisää:
Kolesterolin lähteet ruokavaliossa

Pehmeiden ja kovien rasvojen ero

Lue aiheesta lisää:
Arvioi artikkeli
2
26
(6)
Kommentoi
Sinun täytyy kirjautua sisään Tervetunnuksillasi voidaksesi kommentoida tätä aihetta.





Lukijoiden kommentit
Jännitysten vuosi tuli täyteen karpaten ilman tarkkoja ohjeita. Jokapäiväiseen ruokavaliooni on kuulunut; juurekset, kasvikset,pähkinät ja jyvät, meijerivoi, kuohukerma,rasvaiset, kypsytetyt juustot ja vhh-leivät. Myös kaikki kalat,kanan, naudan ja porsaanliha, kananmunat ja rasvainen jugurtti ja marjat. Eniten pelotti jokapäivä syödyt kananmunat ja niistä paljon puhuttu kolestroliuhka. Olen liikkunut päivittäin ja voin kertoa että vuosikymmeneen en ole tuntenut itseäni niin hyvävointiseksi. Kontrollin aika koitti ja kaikki keskeiset tulehdus- ja veriarvot tutkittiin ja kaikki olivat ok, myös se pelätty kolestroli oli peräti laskenut aiemmista arvoista neljän pintaan. Samoin vuosia hiukan koholla ollut verenpaine on laskenut ihannelukemiin. Oheistuotteena myös paino on laskenut, mutta se ei ole nyt kaikista tärkein asia, vaan hyvä olo on tärkeintä. Toivoisi vaan, että lääkärit löytäisivät yhteisen sävelen, kun keskustelu nykyisellään on melkein repivää ja kahtiajakautunutta, joka tekee karppauskeskustelusta pelottavan meille tavallisille ihmiselle,

Umberto 24.03.2012 10:31
Täyttä puppu tämä artikkeli. Verisuoni kirurgi joka ammatikseen poistaa näitä verisuonitukoksia toi mukanaan haastatteluun yhden tukoksen a-talkin voita pöytään dokumentissa.

Tukoksissa ei ole rasvaa vaan kalkkia.
Ihmiskeho tuottaa itse vain tyydyttynyttä rasvaa. Syökää voita pelotta, se pitää hormonituotannonkin hyvänä.

Awake 23.02.2012 17:45
Subutiitti:
1) Aivoista on 78 % vettä, 10 % rasvoja, 8 % proteiinia, 2 % liukoisia orgaanisia aineita, 1 % hiilihydraatteja ja 1 % suoloja. Ja aivojen yksinomainen energianlähde on elimistön tärkein SOKERI, glukoosi.

2) Lisäksi, väitätkö oikeasti, että tyydyttyneet rasvat eivät aiheuta verisuonten tukkeutumista ja diabeteksen lisääntynyttä riskiä?

1) Aivot kyllä käyttävät glukoosia energianlähteenä. Maksa pystyy valmistamaan tämän tarvittavan määrän glukoosia, sitä glukoosia ei tarvitse syödä sellaisenaan. Tämähän on ihan perustietoa, lapsikin tuon tietää.

2) En tiedä tuosta Vieras5860:sta, minä kuitenkin uskallan väittää näin! Eli, tyydyttyneet rasvat EIVÄT aiheuta SV-tauteja saati diabetestä! Yksikään tutkimus ei ole pystynyt OIKEASTI osoittamaan tyydyttyneen rasvan yhteyttä SV-tauteihin, tämä on FAKTA! Diabeteksessä, eli sokeritaudissa on kyse insuliinin tuotannon häiriöstä. Insuliinia tarvitaan kun verensokeri nousee. Nopeasti imeytyvien hiilihydraattien nauttiminen nostaa insuliinin eritystä ja kuormittaa näin haimaa. Kun tämä insuliini heittelee riittävän pitkään ja jyrkästi ylös sekä alas sanoo haima sopimuksen irti ja seurauksena on diabetes. Tällä ei ole mitään tekemistä tyydyttyneen rasvan kanssa! Meidän ei pitäisi syödä mitään minkä GI-arvo on yli 50 (GI = glykeeminen indeksi). Arvaappa huvikses onko esimerkiksi täysjyväleivän GI yli 50? Niinpä!


älijäke 23.02.2012 10:26
Läheiseni eli satavuotiaaksi. Hän selvästi karppasi koko elämänsä. Ruokavalioonsa kuului : lehmän täysmaito ja siitä valmistetut puurot, vellit ja juustot + muut ruuat, voi, rasvaiset lihat ja kalat päivittäin, jopa lampaan ja karjansa sisäelimistä kerätty tali. Kyllä siihen ruokavalioon kuului tietenkin hapanjuuresta tehty ruisleipä ja perunat, mutta vähemmän mitäään muuta vihanneksia, marjoja kylläkin. Muutaman kerran hän koko elämänsä aikana kävi lääkärissä, mutta koskaan ei hänestä löydetty verenpainetta, ei verisuonitauteja, ei dementiaakaan. Mikä mahtaa tehdä nykyisestä karppauksesta niin epäterveellisen?

caino 11.02.2012 09:16
Vieras15860: Aivot koostuu enimmäkseen rasvasta? Mihin perustat tämän väitteen? Aivoista on 78 % vettä, 10 % rasvoja, 8 % proteiinia, 2 % liukoisia orgaanisia aineita, 1 % hiilihydraatteja ja 1 % suoloja. Ja aivojen yksinomainen energianlähde on elimistön tärkein SOKERI, glukoosi.

Lisäksi, väitätkö oikeasti, että tyydyttyneet rasvat eivät aiheuta verisuonten tukkeutumista ja diabeteksen lisääntynyttä riskiä?

Subutiitti 08.02.2012 20:31
Voitko esittää tutkimustuloksia joka vahvistaa sun väitteet että tyydyttyneet rasvat aiheutta verensuonien ahtaumia ja diabetesten kehittymistä.Missä tutkimuksissa lukee että tyydyttyneet rasvat ovat epäsuotuisia aivoille?Rasva on aivojen tärkein energialähde.Aivot koostuu enimmäkseen rasvasta.Ottakaa selvää asioita ennen kuin te julkaisette!Näillä sivuilla kirjoitatte liian paljon sontaa.
Ei oo ihme että ihmiset ovat sairaita kun ne sokeasti seuraavat nykypäivän ravintosuostumuksia!!!!!!!!!!

Vieras15860 22.12.2011 20:40